Blogi on täällä taas! Tiedän, olen puhunut blogini takaisin tuomisesta jo pitkään YouTuben puolella, mutta siinä on vähän kestänyt. Nyt voin ilolla sanoa, että se on viimein täällä.

Blogi

Olen kaivannut kirjoittamista viimeisen vuoden aikana. Vaikka rakastan tehdä YouTube videoita ja tulen ihan samalla tavalla niitä jatkossa tekemäänkin, kaipaan sitä syvällisempää ajatustenjuoksua, joka tapahtuu kun alan kirjoittamaan. Koen, että puhuessa en ehkä saa asioita tuotua esille yhtä vahvasti. Siksi haluan paikan, jossa ajatukset pääsevät ottamaan syvempää muotoa.

Mitä blogi tulee sisältämään?

Täällä tulen kirjoittamaan omista ajatuksistani ja kokemuksistani sekä itsensä kehittämisestä ja yrittäjyydestä. Tulen myös jakamaan tätä kautta ajankohtaista asiaa liittyen kaikkeen mitä teen.

Olen jakanut aihepiirit näiden mukaisesti muutamaan kategoriaan.

Katan kuulumisia: Tämä on henkilökohtainen kirjoituspalstani. Tänne voin kirjoittaa mitä ikinä mielessäni liikkuu, mistä olen innostunut tai jakaa asioita, jonka parissa työskentelen tällä hetkellä.

Itsensä kehittäminen: Tähän kategoriaan kirjoitan syvällisempää tekstiä eri aiheista liittyen itsensä kehittämiseen. Nämä voivat liittyä esimerkiksi henkiseen hyvinvointiin, tapojen luomiseen, unelmien tavoittelemiseen, tavoitteisiin, suunnitteluun, uusien asioiden oppimiseen, tehokkuuteen tai vaikkapa asenteisiin ja ajatusmalleihin. Kaikkea, mikä on jollain tapaa itseään kehittävää.

Yrittäjyys: En ole yritysneuvoja, eikä minun ole tarkoituskaan olla, mutta haluan jakaa omaa osaamistani ja omia kokemuksiani yrittäjyyden polulta. Täältä voit poimia ideoita, inspiraatiota ja vertaistukea omalle polullesi.

Ajankohtaista: Tämä tulee olemaan varmaankin blogin hiljaisin osio. Täällä ilmoitan ajankohtaisista asioista liittyen kaikkeen siihen mitä teen. Täällä saatan esimerkiksi kertoa uudesta huikeasta tuotteesta, jonka olen kehittänyt tai vinkata mitä siistiä on seuraavaksi tulossa. Tämä postaus, jota nyt luet, kuuluu tähän kategoriaan.

Bloggaaja

Mitä seuraavaksi?

Ensinnäkin, kiitos että tulit piipahtamaan sivuillani! Käy ihmeessä samalla tutustumassa enemmän siihen, mitä kaikkea täältä löytyy. Käy esimerkiksi kurkkaamassa aiemmat postaukseni vuoden takaa tai jos emme ole aiemmin tavanneet, käy tutustumassa minuun!

Jos haluat pistää blogini seurantaan, voit tehdä sen esimerkiksi Bloglovin’in kautta tai tykkäämällä Facebook sivustani. Tosin Facebookin ihana algoritmi ei välttämättä silti näytä kaikkia julkaisujani sinulle.. (ahh ihana FB). Ilmoittelen myös aina uusimmista sisällöistäni Instagramissa!

En aseta itselleni nyt mitään tarkkaa julkaisutahtia, mutta pyrin kirjoittelemaan tänne säännöllisesti, ehkä noin kerran viikossa tahdilla. Ensimmäinen ”oikea” postaukseni tulee jo ihan lähipäivinä ulos, joten jää kuulolle!